Aurinko

Kävelin harmaassa massassa. Pilvet olivat minussa, minä olin pilvissä. En uskaltanut kohdata niitä, en katsonut ylös. Massa roikkui silmieni kohdalla, en nähnyt mitään.
Kävelin harmaudessa ylös mäkeä. Tie oli harmaa. Taivas oli harmaa.

Tuuli katseli minua taivaalta. Sitten se hymyili iloisesti ja päätti viedä pilvet pois.

Mäen päällä käännyin katsomaan taakseni, ja hoksasin taivaan, joka pälyili puiden takaa. Se oli sininen. Vilkaisin taas toiseen suuntaan. Harmaa. Ja takaisin sininen. Pysähdyin katsomaan. Pilvet liikkuivat nopeasti, ja oli kuin maapallo olisi pyörinyt liikkumattomien hahtuvien muodostaman piirin sisällä, siirtyen kohti sinistä.

Jatkoin matkaani nenä kohti taivasta. Jos joku olisi tullut vastaan, olisin luultavasti kävellyt päin.

Parin minuutin kuluttua pilvet olivat siirtyneet jo kauas, melko lähelle taivaanrantaa. Siinä vaiheessa ne alkoivat saada hopeareunuksen. Katselin auringonvalon pilkahduksia sinistä ja valkoista vasten. Pysähdyin taas, melko aukealle paikalle niin, että näin auringon säteet kuusen ja männyn välistä.

Sitten taivas tipahti niskaani. Puut syttyivät ja paloivat. Maa räjähti. Minä itkin, ja sitten lähdin juoksemaan, samoin teki aurinko, ja minä juoksin kohti aurinkoa ja aurinko juoksi kohti minua, menin läpi pilvien ja törmäsin siihen. Ja aurinko törmäsi minuun.

Minä muutuin tuleksi ja valoksi, aurinko poltti minut tuhkaksi ja minä olin säde ja sitten aurinko törmäsi maahan. Ja maa räjähti uudelleen enkä minä enää tiennyt mitään muuta, kuin että halusin ikuisesti olla auringonsäde.