Aurinko

Aurinko paistaa. Se on jo aikaa sitten päättänyt lakata valaisemasta siltä päivältä, mutta on vielä siirtymässä taivaanrannan taa. Ilta-aurinko on petollinen, opetti äiti aina. Iäkäs mummo köpöttelee portin ohitse kävelykeppineen ja mumisee itsekseen vanhoja aikoja muistellen.

Mummo ei huomaa ohittamansa pihan keinussa istuvaa tyttöä. Tyttö tuijottaa mummoa, ja kun tämä on kohdalla hän nostaa sylissänsä olevan filmikameran ja räpsäisee kuvan. Mummo havahtuu hiukan, mutta päättää sitten, ettei kuullut mitään, ja jatkaa matkaansa.

Tyttö lataa kameransa. Hän istuu ja odottaa. Tien toisella puolella niityn kukan nostavat päätään kohti auringon viimeisiä säteitä, ennen sen maihin painumista.

Lopulta kukat ja valo nukahtavat. Tyttö menee sisälle hämärtyneeseen taloon, jättää kameransa ja kenkänsä eteiseen.
Illan tunnelma tuntuu keittiön tuoksussa. Vanhat, tammesta rakennetut portaat narisevat askeleiden alla, kun hän menee yläkertaan. Pian hän on jo valkoisten lakanoidensa keskellä, maailman ihanimmissa ja suurimmissa seikkailuissa.